Olavi Hillgren

Havutie 12, 21250 Masku
(02) 4320 773, käsip. 0400 524 784
e-mail: olavi.hillgren@hillgren.fi

MAKSUTON OIKEUDENKÄYNTI

Oikeudenkäynnissä ja muiden oikeudellisten asioiden hoitamisessa tarvitaan usein lainoppinutta avustajaa.Lähtökohta on, että asianosainen kustantaa itse tarvitsemansa oikeudellisen avun. Mutta jollei hänellä ole varaa itse hankkia tarvitsemaansa apua, se voidaan kustantaa joko osaksi tai kokonaan valtion varoin.

Oikeusavun antamista varten valtiolla on oikeusaputoimistoja. Oikeusapua antavat myös yksityiset lakimiehet. Asiakas voi valita, haluaako hän oikeudenkäynnissä avustajakseen valtion oikeusaputoimistossa työskentelevän julkisen oikeusavustajan vai yksityisen lakimiehen.

Oikeusavun yleiset edellytykset ja sisältö

Oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja.

Oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista. Yksittäisessä asiassa oikeusapuun kuuluvat ne avustajan toimenpiteet, jotka asiassa ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään sadalta tunnilta. Tuomioistuin voi kuitenkin päättää oikeusavun antamisen jatkamisesta, jos siihen on erityisiä syitä.

Oikeusavun rajoitukset.

Julkinen oikeusavustaja voi kuitenkin tarvittaessa antaa oikeudellisia neuvoja ja laatia tarvittavia asiakirjoja edellä luetelluissa asioissa, vaikka pääsääntöisesti niihin ei oikeusapua myönnetä.

Millä tuloilla oikeusapua myönnetään.

Oikeusapu myönnetään hakijan tulojen, menojen, varallisuuden ja elatusvelvollisuuden perusteella. Oikeusaputoimistossa lasketaan niistä hakijan kuukausittaiset käyttövarat seuraavasti: Tuloina otetaan huomioon palkka- ja eläketulojen sekä päivärahojen lisäksi muun muassa lapsilisät, elatusavut ja pääomatulot. Myös hakijan avio- tai avopuolison tai rekisteröidyn parisuhteen toisen osapuolen tulot otetaan huomioon, ellei tämä ole jutussa hakijan vastapuolena.

Kuukausituloista vähennetään verot. Niistä vähennetään myös asumismenot, päivähoitomaksut, elatusapumaksut sekä säännölliset ulosotto- ja velkajärjestelymenot. Vähennys tehdään kuitenkin vain siltä osin, kuin nämä yhteenlasketut menot ylittävät 250 euroa. Lisäksi kustakin alaikäisestä lapsesta tehdään 250 euron vähennys. Tulojen ohella hakijan varallisuus voi vaikuttaa oikeusavun myöntämiseen. Varat otetaan huomioon verotusarvonsa mukaisesti. Varoista vähennetään velat. Vakituista asuntoa ja työn kannalta välttämätöntä autoa ei kuitenkaan oteta huomioon.

Oikeusavun saajalta perittävät kulut muodostuvat omavastuusta ja oikeusapumaksusta.

Omavastuu

Oikeusavun saaja maksaa oikeusavustajan palkkiosta tietyn prosenttiosuuden (perusomavastuu). Se määräytyy hakijan kuukausittaisten käyttövarojen perusteella . Mikäli yksinäisen henkilön käyttövara on enintään 650 eur/kk omavastuu on 0 % ja käyttövaran ollessa 1.400 euroa omavastuu on 75 %. Kun käyttövarat ovat yksinäisellä yli 1 400 euroa, oikeusapua ei myönnetä. Puolisoilla yhteensä vastaavat luvut ovat 1.100 euroa (omavastuu 0 %) ja 2 400 euroa 75 %. Kun käyttövarat ovat yli 2 400 euroa, oikeusapua ei myönnetä. Oikeusavun saajan pankkitalletukset ja muu helposti rahaksi muutettava omaisuus kasvattavat hänen kuluvastuutaan, jos talletuksia tai vastaavaa omaisuutta on yli 5 000 euroa.

Päivitetty 22.6.2008